Mikko Jokinen: Kuka riitelee ympäristökiistoissa?

”Asiat tässä riitelevät eivätkä ihmiset”. Tämän toteamuksen kuulee usein Suomessa, ja sillä on rauhoittava, konsensushakuinen tehtävä. Sen tarkoitus on muistuttaa ristiriitatilanteissa siitä, että kyllä tässä vielä voidaan kavereita olla, vaikka ajatellaankin asioista ihan toisin.

Mutta voivatko asiat riidellä? Ristiriidat, kiistat ja konfliktit tarvitsevat kantajakseen ihmisiä, joiden välillä asiat tapahtuvat. Ristiriitoja syntyy väistämättä, sillä ihmiset kantavat erilaisia intressejä, arvoja ja heidän tapansa katsoa ja ymmärtää maailmaa vaihtelee. Ihmisillä on myös erilaista tietoa, ja tulkinnat vaihtelevat. Vaikka ihmiset ja ryhmät riitelevät, kaikki ei palaudu henkilö- ja ryhmäkohtaisiin ominaisuuksiin.

Kuusamossa on kiistelty ja koettu jännitteitä poromiesten ja maanviljelijöiden välillä jo pitkään. Osa mökkiläisistä ja vakituisista asukkaista kokee pihaporot isona ongelmana. Paloma-hankkeessa kiistaa ja sen juurisyitä on yritetty ymmärtää ja löytää ratkaisuja sopuisalle yhteiselolle. Tämä blogi rakentuu hankkeen työpajoissa, Porovahti-palvelussa ja haastatteluissa kerättyyn aineistoon ja sen analysointiin.

Käsityksemme Kuusamon tilanteesta on rikastunut ja nyt voimme sanoa, että vaikka tunnelin päässä näkyy välillä pimeää, pilkistää sieltä myös valoa.

Ymmärrys menneestä auttaa sovinnon löytämisessä

Paloma-hankkeelta on toivottu katseen kääntämistä menneestä kohti tulevaisuuden ratkaisuja. Mutta tulevaisuutta on huono tehdä, jos menneisyyttä ei tunne.

Kuusamossa ja poronhoitoalueella on ollut kahnausta maanviljelijöiden ja poronhoitajien välillä jo useiden sukupolvien ajan. Kiista on kuuleman mukaan kärjistynyt vasta viime vuosina someajassa. Tämän narratiivin mukaan eripuraa ylläpitävät vain muutamat henkilöt, ja suuri enemmistö poromiehistä ja maanviljelijöistä on sopuisia. Kuitenkin kun selaa historiateoksia ja vanhoja mietintöjä viime vuosisadan alusta, Kuusamon kiista tuntuu yhtäkkiä ajattomalta. Näistä asioistahan on väännetty jo isovaarin aikaan.

Julkaisussa ”Mitä sanovat poronhoitoa koskevasta lakiehdotuksesta Rovaniemen kunnan maanviljelijät” vuodelta 1931 nostetaan esiin viljelijöiden ahdinko, jonka viljelyksillä laiduntavat porot aiheuttavat. Rovaniemen maanviljelijät kohottivat tuolloin katseensa kohti valtiovaltaa ja kehottivat sitä valitsemaan, kummalla elinkeinolla on tulevaisuus: poronhoidolla vai maanviljelyksellä? Viljelijöiden mielestä poronhoidolla ei ollut ollut enää pitkään aikaan luontaisia edellytyksiä Rovaniemen korkeudella. Kuusamossakin on 88 vuotta myöhemmin vuonna 2019 esitetty, että poronhoito tulisi kokonaan lakkauttaa tai järjestää ympärivuotisella tarhauksella.

Vuonna 2019 maa- ja metsätalousministeriö on miettinyt niin Rovaniemen seudun kuin koko poronhoitoalueen luontaisia edellytyksiä poronhoidolle, sillä sen tehtävänä on asettaa suurin sallittu eloporoluku kullekin paliskunnalle. Tässä työssä on syynätty erityisesti talvilaitumien kuntoa, mutta moni muukin seikka vaikuttaa poronhoidon mahdollisuuksiin.

Poroja ruokitaan talvikaudella lähes koko poronhoitoalueella, metsätalous ja muu maankäyttö vaikuttavat useimmissa paliskunnissa, pedot verottavat erityisesti itäpalkisilla ja uusimpana pulmana Kuusamossa nähdään suurpetokuvaus. Sen arvioidaan ylläpitävän korkeita karhu- ja susikantoja ja vaikuttavan siihen, missä porot ovat ja voivat olla. Poromiehet ovat esittäneet, että haaskakuvauksen myötä porot painelevat viljelyksille ja mökkien pihoihin luonnonlaidunten sijaan. Poronhoidossa on monta liikkuvaa osaa ja kaikkein liikkuvaisin näyttäisi olevan ihminen.

Porontalouden reunaehtoja määritettäessä ei ole syytä jäädä jumiin ”luontaisiin tekijöihin”, vaan on pidettävä mielessä ihmisen osuus. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa paitsi poroon myös ennen kaikkea ihmisen tekemisiin.

Järjestelmät auttavat – ihminen ratkaisee

Sopiminen ja säätely tarvitsevat tuekseen järjestelmiä. Niitä ovat esimerkiksi lainsäädäntö, elinkeinojen väliset sopimukset ja pelisäännöt sekä neuvottelu. Elinkeinojen ja intressien yhteensovittaminen vaatii aina vuorovaikutusta, keskustelua ja sopimista, mutta usein myös teknisiä ratkaisuja, kuten vaikkapa moderneja veräjiä ja karkottimia. Abstraktit ja konkreettiset järjestelmät tuottavat parhaimmillaan hyviä asioita ja siksi niitä kannattaa kehittää.

Osa ympäristökiistojen ominaisuuksista ei kuitenkaan liity järjestelmien ominaisuuksiin vaan ihmisten ja yhteisöjen ominaisuuksiin. Ihmisillä on tapana hahmottaa ja arvioida järjestelmiä henkilöiden kautta, hakea organisaatiolle ”kasvot”.

Hallinnolla tai organisaatiolla saattaa olla hyvin laaditut toimintaperiaatteet ja suunnitelmat, mutta lopputuloksen ja vastaanoton kannalta ratkaisevaksi voi muodostua henkilökemiat. Se, miten organisaation tai ryhmän edustaja kohtaa ja ottaa vastaan muut toimijat tai kiistan vastapuolen, on yhtä tärkeää kuin toimintastrategian luominen.

Yksilöt muodostavat yhteisöjä ja yhteisöt luovat ajattelu- ja toimintatavan, kulttuurin. Kulttuuri voi ylläpitää ja tuottaa konflikteja, mutta myös ehkäistä ja ratkoa niitä. Jos elinkeinon A sisällä on perinteitä nähdä elinkeino B hankalana kumppanina ja päinvastoin, on yhteistyön esteenä historian taakkaa. Perinteet eivät kuitenkaan ole ikuisia ja ne voivat syntyä ja kaatua verrattain lyhyessäkin ajassa. Kuusamossa on kokemusta elinkeinojen riitelystä ja ratkaisuista, ja siitä miten henkilösuhteisiin satsaamalla ja uudella lähestymistavalla saadaan tuoreita ja myönteisiä kokemuksia.

Blogin kirjoittaja Mikko Jokinen työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän väitteli syyskuussa 2019 Helsingin yliopistossa: Lapin ympäristökiistoissa eri toimijat eivät kohtaa – miten ja kuka Lapin luontoa voi käyttää ja suojella? Tutustu väitöskirjan aihetta käsittelevään uutiseen.