Mikko Jokinen: Huomio – katse taakse päin!

”Me emme katso taakse päin, vaan eteen päin”. ”Me aloitamme puhtaalta pöydältä”. Nämä lauseet kuullaan usein, kun jonkin organisaation uusi johto tai hallitus aloittaa työnsä ja toimikautensa.

Valinta menneisyyden taakse jättämisestä saattaa tuntua raikkaalta ja puhdistavan ilmaa, mutta pitää usein sisällään myös ongelmia. Menneisyys on monella tapaa läsnä meissä, ajassamme ja asioissamme. Halusimmepa sitä tai emme.

Tutkimusten mukaan Ylä-Lapissa arvostetaan luonnonkäytössä erityisesti perinteisiä asioita, kuten poronhoitoa, luonnon kotitarvekäyttöä, kalastusta ja marjastusta. Siitäkin huolimatta, että ne ovat elinkeinoina menettäneet sen aseman tulonmuodostajina, mikä niillä oli vielä pari sukupolvea sitten.

Kun pyysin kyselytutkimuksessa lappilaisia laittamaan tärkeysjärjestykseen valtionmaiden käyttötavoitteet, tärkeimmäksi nousi luontaiselinkeinojen turvaaminen. Matkailuelinkeino ja metsätalous saivat selvästi vähemmän painoarvoa.

Tulos saattaa yllättää, mutta kertoo siitä, että arvostetut asiat tulevat pitkälti perinteestä ja menneestä ajasta. Luonnonvarojen käyttöä suunnittelevan viranomaisen ja luonnonvarapolitiikan linjoista päättävän poliitikon on syytä tiedostaa tämä, jos hän haluaa tehdä kulttuurisesti kestäviä ratkaisuja. Jos katsoo vain eteenpäin, ei ymmärrä niitä ihmisiä ja heidän tarpeitaan, joiden elämään luonnonvarojen käyttö vaikuttaa.

Mennyt konflikteissa

Kuusamossa on tuskailtu mitä tehdä, kun porot ovat väärissä paikoissa: viljelyksillä, pihoissa ja puutarhoissa. Vapaa-ajan asukkaiden ja poronhoitajien välinen ongelmatilanne on verrattain uusi, mutta viljelijöiden ja poromiesten vanha.

Maanviljelijöiden ja poromiesten edut menivät ristiin jo 1900-luvun alussa, luultavasti aiemminkin. Nykyiset puheet porojen ympärivuotisesta aitaamisesta tai poronhoitoalueen supistamisesta eivät ole uusia.

Kun elinkeinojen väliset kiistat jatkuvat pienillä maaseutupaikkakunnilla sukupolvien ajan, ne herkästi henkilöityvät ja voivat muuttua myös sukujen välisiksi kamppailuiksi. Kiistan asetelmat ja asenteet välittyvät nuorille polville. Tämä ei tietenkään koske kaikkia. Vuosikymmeniä kestäneistä ongelmista voi kuitenkin tulla normaalitilanne, johon ei aktiivisesti edes haeta ratkaisua. Tällöin menneisyydestä voi tulla vankila.

Katse eteen päin!

Ei riitä että tuntee menneen, jos aikoo ratkaista ongelmia. Tähtäimen pitää olla tulevassa, ja tulevaisuus ei pelkästään tapahdu, se myös tehdään.

Paloma-hanke on oppinut Kuusamossa tärkeän asian: ongelmatilanteet keskittyvät voimakkaasti tiettyihin paikkoihin. Tämä ilmenee Porovahtiin tulleista ilmoituksista. Saamissamme ilmoituksissa, yhteydenotoissa ja keskusteluissa on korostettu, että suinkaan kaikki poromiehet ja maanviljelijät eivät ole tukkanuottasilla ja henkilökemioilla on suuri merkitys.

Koska henkilöillä on merkitystä kiistoissa, ihmissuhteisiin kannattaa ongelmia ratkottaessa satsata. Hyvät ja huonot asiat tehdään nimenomaan ihmisten kesken. Myös toimintaympäristön tulee olla kunnossa ja tukea eri toimintojen yhteen sopimista. Tämä tarkoittaa muun muassa avointa viestintää, nopeaa reagointia ongelmatilanteisiin, aitaamistukia, toimivaa ja oikeudenmukaista porovahinkojen korvausmenettelyä ja poronhoidosta informointia kaavan yhteydessä.

Kysynkin blogin lukijoilta ja Kuusamon porokiistan osapuolilta, voisiko paliskunnissa, maanviljelijöiden ja vapaa-ajan asukkaiden keskuudessa olla valittuja henkilöitä, jotka ottaisivat tehtäväkseen viedä ongelmia ehkäisevää suunnittelua ja sopimista yhdessä eteenpäin? Eräänlaisia yhteiskuntasuhdevastaavia, joita on monilla muilla toimialoilla ja kaikissa isoissa yrityksissä. Tällainen henkilö tuntisi menneen, ymmärtäisi miksi nykytilanne on sellainen kuin on, ja auttaisi rakentamaan tulevaisuutta. Paloma-hankkeessa perustettu yhteistyöryhmä voisi toimia foorumina, jossa henkilöt kohtaisivat ja rakentaisivat uusia toimintatapoja.

Voisiko tämä olla uusi avaus, katse eteenpäin?